Lapin Nuuskujen Kesäkauden treenit ja kurssit

9.5.2020


Lapin Nuuskut noudattaa Suomen hallituksen linjauksia harrastustoiminnan järjestämisestä tulevana kesäkautena. Näin ollen 14.5.2020 lukien Nuuskujen toiminnassa voidaan järjestää yhteisiä treenejä ulkotiloissa niin, että toukokuun aikana treeneissä voi olla enintään 10 henkilöä ja kesäkuun alusta enintään 50 henkilöä.

Nuuskuhalli avataan 1.6.2020. Hallin avoimet vuorot ovat tuosta lukien toistaiseksi käytettävissä jokaisen osallistujan omalla vastuulla. Samoin jäsenillä on mahdollista varata hallivuoroja omaan käyttöön. Koronaepidemian vuoksi hallilla voi harjoitella yhtäaikaa enintään 10 ihmistä, jotta voimme taata turvavälien säilymisen.

Mikäli tunnet itsesi yhtään sairaaksi tai olet voinut altistua koronavirustartunnalle, ulkona pidettävissä yhteisharjoituksissa ja Nuuskuhallilla treenaaminen on niin avoimilla kuin yksittäisillä vuoroilla kielletty.  Noudatathan muutoinkin yleisiä koronaviruksen torjuntaan liittyviä ohjeistuksia karanteeniin, 2 metrin turvaväliin ja hygieniaan liittyen. Kaikkien hallissa treenaavien tulee pestä kädet hyvin halliin tullessa ja pyyhkiä käyttämänsä välineet treenin päätteeksi. Hallilla on yleispuhdistusainetta  ja kertakäyttöliinoja ulko-oven viereisellä tasolla. Samoin hallissa on käsidesiä. Halliin hankitaan myös kertakäyttöhanskoja  treenivälineiden käsittelyyn.

Ohjetta tullaan päivittämään tarvittaessa.

Nuuskut käynnistävät hiljalleen eri lajeissa myös ohjattuja treenejä ja kursseja. Niistä ilmoitetaan myöhemmin.

Noudatetaan kaikki ohjeistusta ja pysytään terveenä!